Piiri-tapahtuma

Piiri-tapahtuma kokoaa kuntaorganisaatioiden markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijat seuraavan kerran yhteen 13.-14.5.2020.

Katso koonti vuoden 2019 Piiri-tapahtuman puheenvuoroista

 

 

 

 

 

 

 

Vuotuinen Piiri-tapahtuma on kuntamarkkinoinnin ja -viestinnän ammattitapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 22.-23.5.2019 Espoossa. Katso videolta, miten tapahtuman puhujat kiteyttävät viestinsä kuntamarkkinoinnin parissa työskenteleville.

Piiri 2019 -tapahtuma

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun parhaimmiston esittelyn sekä palkitsemisen lisäksi kaksipäiväisen
tapahtuman aikana puheenvuoroissa kuullaan kestävän kehityksen hankkeiden hyödyntämisestä
markkinoinnissa sekä asukkaita osallistavasta kehittämisestä. Kaupunginjohtaja Tytti Määttä ja
toimitusjohtaja Paulina Ahokas kertovat omissa puheenvuoroissaan yhden aktiivisen toimijan
mahdollisuuksista vaikuttaa koko yhteisöön ja ympäristöön. Sukellamme myös hetkeksi pinnan alle
kuulemaan Länsimetrosta viestinnän näkökulmasta.

Tapahtuman tuottaa KL-Kustannus Oy.

Paikka: Kino Tapiola
Osoite: Mäntyviita 2, 02110 Espoo  
https://www.kinotapiola.fi/

Tapahtuman juontaa Keijo Leppänen  

Ohjelma
Keskiviikko 22.5.2019

09:30Aamukahvi ja ilmoittautuminen
10:00Tervetuloa Espooseen kuntamarkkinoinnin Piiri-tapahtumaan | Tuula Antola, elinkeinojohtaja, Espoon kaupunki
10:15Mikä saa suomalaiset tekemään kestäviä arjen valintoja? | Sanna Autere, viestinnän asiantuntija, Sitra.
10:45Rohkeasti somessa. Kaupunginjohtaja aktiivisena viestijänä ja vaikuttajana | Kaupunginjohtaja Tytti Määttä, Kuhmon kaupunki
11:45Lounas, ravintola Grill it!
13:00Muutosviestintä Länsimetrossa | Satu Linkola, viestintäjohtaja, Länsimetro Oy
14:00Kuntamarkkinoinnin kuuma ryhmä 2019 | SM-kilpailun shortlistatöiden esittely
15:00Kahvi
15:30Shortlistatöiden esittely jatkuu
16:45Seminaaripäivä päättyy
18:15Opastettu kierros halukkaille, Näyttelykeskus Weegeellä sijaitsevan Espoon modernin taiteen
museon EMMAn näyttävään Wirkkala-Bryk katseluvarastoon sekä kolmen aikamme keskeisen
nykymaalarin, Jonathan Meesen, Daniel Richterin ja Tal R:n näyttelyyn The Men Who Fell from Earth.
Huom. Kierrokselle on ennakkoilmoittautuminen.
19:00Illallinen ja Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun voittajatöiden palkitseminen. Paikka: Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, Espoo.

Ohjelma
Torstai 23.5.2019

09:15Toisen päivän avaussanat | Marja Honkakorpi, päätoimittaja, Kuntalehti
09:30Paikalliseksi uutiseksi, kuntalaisten puheenaiheeksi – Ansaittua mediaa kunnille ja kaupungeille | Ville Blåfield, ansaitusta mediasta vastaava johtaja, Miltton Oy
10:15Kunnan omistama osakeyhtiö kaupungin ja seutukunnan brändin vahvistajana. Case - Tampere-talo | Paulina Ahokas, toimitusjohtaja, Tampere-talo
11:00Tietosuojan huomioiminen markkinoinnissa ja viestinnässä julkisella sektorilla | Juho Nurmi, tietosuojavastaava, Espoon kaupunki
11:40Kahvitauko
12:05Yhteinen kaupunkitila - asukaslähtöinen ympäristön kehittäminen | Niko Riepponen, osallisuusmuotoilija, Espoon kaupunki
12:50Kuntaliiton markkinointitutkimuksen tulokset | Eija Rautiainen, markkinointipäällikkö, Suomen Kuntaliitto
13:10Uudet ilmiöt kestävän kehityksen tukena. Hyönteisruoka - tulevaisuuden arkipäivää? Case: Samu Sirkka | Robert Nemlander, Co-founder, Entocube Oy
13.30Espoon kaupunkitapahtumat ja loppusanat | Saara Vanhala, tapahtumakoordinaattori, Espoon kaupunki
14:00Päätöslounas, ravintola Grill it!

Osallistumismaksu
370 € kunta tai kuntataustainen organisaatio
440 € yritykset

Osallistumismaksu sisältää seminaarin, iltatilaisuuden sekä ohjelmaan merkityt tarjoilut.
Viimeinen ilmoittautumisäivä on 6.5.2019.

Majoitus
Voit varata itsellesi majoituksen huonekiintiöstämme Original Sokos Hotel Tapiola Gardenista,
Tapionaukio 3, Espoo p. 020 1234 616, tapiolagarden.espoo@sokoshotels.fi
Kerro kiintiön nimi ”Piiri2019” varausta tehdessäsi.

1hh / 150 € + alv. 24 %
2 hh / 175 € + alv 24 %

Kiintiö on voimassa 23.4.2019 saakka. Jokainen varaa ja maksaa majoituksen itse. 

Lisätietoja tapahtumasta
Kaisa Nyberg, kaisa.nyberg@kuntalehti.fi, +358 50 471 6177
Liisa Paltta, liisa.paltta@kuntalehti.fi +358 50 591 9513

Puhujat

Paulina Ahokas

Toimitusjohtaja, Tampere-talo Osakeyhtiö

Paulina Ahokas on tehnyt uraauurtavaa työtä luovien alojen vahvana vaikuttajana, erityisesti musiikin viennin parissa. Vuoden 2012 alusta lähtien Ahokas on toiminut Tampere-talo Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi hän toimii kulttuuriministerin nimittämän Valtion taideneuvoston jäsenenä, Savonlinnan oopperajuhlien valtuuskunnan jäsenenä, sekä Ylen, Musiikki & Media Tapahtumat Oy:n hallituksessa.

Sanna Autere

Viestinnän asiantuntija, Sitra

Sanna Autere työskentelee viestinnän asiantuntijana Sitrassa ja etsii luovia keinoja innostaa ihmisiä kestäviin arjen valintoihin. Hän on kampanjaviestinnän ammattilainen, toimittaja ja ruokakirjailija. Intohimona vaikuttava viestintä – ja hyvä elämä.

Ville Blåfield 

Ansaitusta mediasta vastaava johtaja, Miltton

Ville Blåfield on kokenut toimittaja ja tietokirjailija, ja nykyisin neuvonantaja ja ansaitusta mediasta vastaava johtaja viestintätoimisto Milttonilla. Toimittajana Blåfield työskenteli mm. Suomen Kuvalehdessä, Seura-lehdessä ja Helsingin Sanomissa, missä hän toimi toimitusten esimiehenä ja kehityspäällikkönä. Tietokirjailijana Blåfield on käsitellyt mm. sivistystyön historiaa ja Suomen poliittista järjestelmää. 

Satu Linkola

Viestintäjohtaja, Länsimetro Oy

Viestintäjohtaja Satu Linkola vastaa Länsimetron sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä sekä markkinointiviestinnästä. Linkola on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineena viestintä.  Kokemusta hänellä on erityisesti B2B viestinnästä ja markkinoinnista mm. Kuntaliitosta ja VTT:ltä. 

Tytti Määttä

Kuhmon kaupunginjohtaja ja Harvaan asutun maaseudun asiantuntijaverkoston puheenjohtaja

“Johtajan on oltava siellä missä ihmisetkin ovat ja siksi yhteisömediapalvelut ovat mielestäni olennainen osa johtajan viestintätyökaluja. Kunta on myös yhteisö, siksi on luonnollista, että myös kunnat viestivät ja ovat vuorovaikutuksessa jäsentensä kanssa sosiaalisen median kautta.” 

Robert Nemlander

Co-founder, EntoCube

Robert Nemlander on palkittu kansainvälinen puhuja, sarjayrittäjä, diplomi-insinööri ja entinen astronauttikokelas. Hän on perustanut EntoCuben ja Avalon Energian, joiden tavoitteena on ratkaista kestävän ruoan ja energian haasteet. Hän pitää inspiroivia puheita ilmastonmuutoksesta, megatrendeistä, ruoasta, energiasta, avaruudesta, yrittäjyydestä ja markkinoinnista. Taustalla on palo muuttaa maailma paremmaksi paikaksi ja vuosien monialainen kokemus liiketoiminnasta, tieteestä, mediasta ja politiikasta. Robert on monessa sopassa keitetty moniosaaja, jota on kuvailtu käveleväksi Wikipediaksi.

Juho Nurmi

Tietosuojavastaava, Espoon kaupunki

Juho Nurmi on työskennellyt Espoon kaupungilla EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämänä tietosuojavastaavana syksystä 2017 lähtien. Tätä ennen hän on työskennellyt tietoturvapäällikkönä ja tietosuojavastaavana erityisesti sensitiivisen tutkimusdatan parissa Suomen Syöpäyhdistyksessä sekä erilaisissa tiedonhallinnan kehittämistehtävissä Työterveyslaitoksella.

Eija Rautiainen

Markkinointipäällikkö, Suomen Kuntaliitto 

Eija on toiminut asiantuntijana useissa eri markkinointiviestinnän tehtävissä. Toimiessaan Sydänliiton varainhankinnassa hän mietti markkinointia lahjoittajan kannalta, kun taas matkailualalla kokousjärjestäjän sekä matkailijan näkökulmasta. Nykyisessä työssään hän haluaa korostaa Kuntaliiton roolia kuntien edunvalvojana. Markkinoinnissa suosikkiaihe on brändi, joka on kaiken alku ja juuri.

Niko Riepponen

Osallisuusmuotoilija, Espoon kaupunki

Niko Riepponen työskentelee Espoon kaupungilla osallisuusmuotoilijana. Niko tekee monenlaista yhteistyötä asukkaiden sekä yhteisöjen kanssa ja auttaa tiiminsä kanssa asukkaita, kun heillä on ideoita kaupunkiympäristön kehittämiseen. Hän on myös mukana suunnitteluhankkeissa silloin, kun niihin kaivataan yhteisötaidetta johon alueen asukkaita ja etenkin lapsia halutaan osallistaa. Koulutukseltaan Niko on taideteollinenmuotoilija.

Tapahtuman järjestää